Se onkin ollu tämän päivän puheenaihe paikallisessa mediassa ja puheenaihe se tosiaan taitaa olla täällä(kin) päin maailmaa melko usein. Tiukka puuskainen tuuli puhalsi aamupäivällä bussin ojaan ja radiossa vitsailtiin kevään tulleen Norjaan, kun on niin ponteva myrskykin. No, ainakin meillä on tänään ollut sisäpäivä, sillä en oikein jaksanut uskoa, että ulkoilusta olisi nauttinut kukaan. Myös rakeet rapistelivat räystään reunaa peräti kolme kertaa! Silti nyt illasta paistaa aurinko, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut...
Lihapullat karitsanlihasta
n.700g karitsan jauhelihaa
1-2 kynttä valkosipulia
yrttejä oman maun mukaan (minttu, rosmariini, basilika, persilja, korianteri ja niin edelleen)
mustapippuria
suolaa tai yrttisuolaa
fetajuustoa
pyöritellään ja sitten uuniin n. 200 astetta 15-20min
Täytyy tosin myöntää, että halusin tehdä kikherneistä jotain ihan vaan siksi, että saisin kokeilla valjastaa niiden liemen parempaan käyttöön! Niin oudolta ja epäilyttävältä kun se kuulostaakin, säilykekikherneiden liemestä saa sokerin kanssa oivallista (ja melko edullista!) marenkia! Sovelsin näihin vähän Chocochilin mainiota ohjetta ja vaikka omaan makuun sitruunamehua olisi voinut olla vähemmän, oli maistajaraati tyytyväinen :) Höysteenä kermavaahtoa, kinuskikastiketta ja puolukoita. Nams!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti